Sisko pelasti syöpäsairaan Ylen uutisankkurin hengen: ”Itkin jälleen”

Uutisankkuri Milla Madetoja, 43, kertoo tuoreessa Ylen haastattelussa, että syöpädiagnoosi selvisi hänelle alkuvuodesta rutiinitarkastuksessa. Oireita ei ollut, joten akuutti leukemia oli hänelle suuri järkytys. Hän sai sairauteensa sytostaattihoitoja ja sitten alettiin etsiä kantasolusiirtoon sopivaa luovuttajaa, joka löytyi Saksasta.

Pian Madetoja kuuli ilouutisen: hänen siskonsakin oli sopiva luovuttaja.

– Hän kertoi olevansa minulle sopiva luovuttaja. Ei liene yllätys, että itkin jälleen, hän kertoo Ylelle.

Toukokuussa tehty kansasolusiirto toimi, ja tällä hetkellä Madetoja on kotonaan, lenkkeilee ja jaksaa puuhastella arkiaskareita.

Milla Madetoja kertoi vastikään Instagram-julkaisussa, miten iloitsee hiusten kasvamisesta.

– Tämä tukka on jo ihan tukka! Minulla oli Mikko Mallikas -era, rairuoho-era ja viimeisimpänä sentin fleece ja mikrofoni, mutta nyt jo ihan fleda, hän kirjoitti vastikään somessa.

Hän mietti myös, mahtaisiko saada hiuksiinsa sytostaattien jälkivaikutuksena kiharoita.

Madetoja kertoi heinäkuussa sairastumisestaan. Uutisankkuri on julkaissut sairastumiseensa liittyen aktiivisesti materiaalia sosiaalisessa mediassa. Madetojan mukaan syöpähoidot ovat nyt takanapäin.

Related Posts

Harry herceg szeme kikerekedett, amikor meglátta a karácsonyi ajándékát

Harry herceget teljesen zavarba hozta az egyik királyi családtag karácsonyi ajándéka – közölte az Express. Harry herceg egyszer egy meglehetősen bizarr, „hidegvérű” karácsonyi ajándékot kapott egyik királyi…

Pohádka se hroutí! Rodina Šafránkové požaduje finanční kompenzaci

Rodiпa zesпυlé herečky Libυše Šafráпkové (†68) pokračυje v soυdпím procesυ se saským zámkem Moritzbυrg. Teп v miпυlých letech k výstavě o kυltovпí pohádce Tři oříšky pro Popelkυ…

Schóbert Norbert Jr. a Háborúellenes gyűlésen: „Mindenkinek látom a szemében a hazaszeretetet és pozitivitást”

A fiatal nemzedék is a béke pártján áll. Schóbert Norbert Jr. is tiszteletét tette a Háborúellenes Gyűlésen, hogy a fiatalokat inspirálja. Óriási siker volt a Háborúellenes Gyűlés Szegeden: már…

Pejska Hera někdo týral a polil kyselinou, úřady nepomohly: První slova statečných zachránkyň

Dvě statečпé žeпy si пa Rakovпickυ všimly týraпého zυbožeпého pejska Hera. Přestože se podle vlastпích slov пejprve sпažily jedпat s úřady, ty jim prý пepomohly a záchraпυ пebohého…

To je síla: Stropnického Markéta dědí po Žilkové?

Na rυce o třicet let mladší partпerky bývaléhomaпžela Veroпiky Žilkové (64) se objevil prsteп a podle zdrojů má Markéta Horňáková υž poυžívat i příjmeпí Stropпická, které “zdědila”…

Kórházi ágyáról nyilatkozott Voith Ági – súlyos betegséggel kezelik a színésznőt

Jó ideje nem hallottunk Voith Ágiról, annyit lehetett tudni, hogy a színésznő egy Budapest melletti kisvárosban élvezi a pihenés éveit. Ám a napokban aggasztó hírek érkeztek a…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *