Tytär kertoi aiemmin, että Ihle kävi perheen kotona ja perhe vieraili myös Ihlen luona. Gummerus kysyy, muistaako tytär, oliko Ihle joskus perheen luona yötä. Tytär ei muista.

Tytär sanoo, että hänellä ylipäätään ei ole kovinkaan paljoa muistikuvia Ihlestä.

Tytär sanoo, että ei pitänyt Ihlestä, koska ajatteli, että hänen äitinsä olisi ansainnut parempaa.

– Kamalasti sanottu, mutta lapsena ajattelin niin.

Hän toistaa kuitenkin saman, jonka sanoi jo aiemmin salissa: että Ihle oli hänen mukaansa ”ihmisenä varmasti ok”.

Tytär muistaa erään vierailun Ihlen luona, kun tytär ja hänen veljensä olivat Ihlen poikien huoneessa katsomassa, kun nämä pelasivat.

Auerin ja Ihlen suhde päättyi, ja Ihle muutti Helsinkiin. Vanhin tytär muistelee kuitenkin tavanneensa Ihlen vielä kerran sen jälkeen, kun suhde oli päättynyt.

Auerin vanhimman tyttären kuuleminen jatkuu. Nyt kysymyksiä esittää Jens Ihlen asianajaja Kaarle Gummerus.

Oikeus pitää tässä välissä pienen tauon.

Fredman kysyy, mitä tytär ajattelee uusimmasta oikeudenkäynnistä.

– Toivottavasti totuus tulee ilmi, mutta eihän täällä oikeudenkäynnissä ajeta meidän asiaa, tytär sanoo.

Tytär kertoo, että hänen äitinsä saama tuomio ja seksuaalirikosepäily on vaikuttanut häneen paljon. Häntä on kiusattu koulussa, ja hän on kärsinyt pahasta masennuksesta.

Tytär sanoo, että syytteet ovat valhetta.

– Äiti ei ole tehnyt pahaa kenellekään, eikä Jenskään.

Fredman kysyy, mitä tytär toivoo tästä oikeudenkäynnistä seuraavan. Tytär toistaa toivovansa, että totuus tulee ilmi.

– Mä en voi puhua oikeudesta, koska ei täällä haeta meidän perheelle oikeutta. Syyttömiä ihmisiä voi joutua vankilaan. Kokonaisten perheiden elämiä voidaan tuhota.

Fredman kysyy, onko tytär keskustellut kenenkään kanssa siitä, että hänen äitinsä rikostuomio pitäisi purkaa.

– Totta kai. Mutta mun sisarukset ovat itse halunneet lähteä ajamaan asiaa sitten, kun ovat valmiita.

Fredman kysyy, mitä tytär tietää tuoreimman purkuhakemuksen valmistelemisesta.

– Me olimme yksi kerrallaan yhteydessä sinuun, tytär sanoo Fredmanille.

Yhteyden Fredmaniin lapset saivat äitinsä kautta. Tytär sanoo Auerin vinkanneen lapsille, että Fredman on kiinnostunut auttamaan asiasta.

Fredman kysyy, onko tytär myötävaikuttanut sisaruksiinsa tai patistanut näitä, jotta nämä ottaisivat Fredmaniin yhteyttä. Tytär vastaa kieltävästi.

Fredman pyytää tytärtä kertomaan, kuinka yhteys sisarusten välillä palasi.

Tytär muistelee äitinsä kuulleen sosiaaliviranomaisilta, että kaksi sisaruksista oli muuttanut lastenkotiin. Tytär kertoo alkaneensa suunnitella sähköpostiviestiä, jonka lähettäisi lastenkotiin.

Keskimmäinen tytär lähetti vanhimmalle tyttärelle seuraamispyynnön Instagramissa. Vanhin tytär kertoo yrittäneensä aiemmin etsiä sisaruksiaan sosiaalisesta mediasta.

Siskokset alkoivat kysellä toistensa kuulumisia.

– Päällimmäisenä oli helpotus.

Tytär sanoo, että olisi heti tahtonut tavata sisarensa. Hän tapasi sisarensa ensin sosiaaliviranomaisten kautta.

– Siellä oli vieraita ihmisiä, jotka juttelivat säästä samaan aikaan, kun me ei olla nähty kahdeksaan vuoteen.

Nuorimman siskonsa hän tapasi ensimmäistä kertaa sattumalta Turun keskustassa. Pikkuhiljaa siskokset alkoivat nähdä toisiaan useammin.

– Totta kai se on aluksi vaikeaa, kun se on melkein uusi ihminen sulle.

Tytär kertoo, että menneisyyden asioita lähestyttiin hyvin varovasti, sillä hän ei halunnut, että hänen sisaruksensa joutuisivat väkisin käymään lapsuuden vaikeita asioita läpi.

Veljensä tytär tapasi viimeisimpänä, 12 vuoden tauon jälkeen. Tytär epäilee, että välit veljeen eivät välttämättä tule koskaan olemaan entisellään.

Tytär sanoo, että aika Auerin seksuaalirikostuomion jälkeen oli todella vaikeaa ja vaikutti hänen mielenterveyteensä. Hän sanoo käyneensä kuitenkin normaalisti koulussa ja valmistuneensa.

Isovanhempien tuki korostui.

Tytär sanoo saaneensa myös olla yhteydessä äitiinsä. Yhteydenpitoa sisaruksiin ei ollut. Sosiaaliviranomaiset alkoivat kuitenkin tehdä kerran vuodessa yhteydenpitorajoituksia, joilla tytärtä kiellettiin olemassa yhteydessä sisaruksiinsa.

Tytär kertoo valittaneensa parista ensimmäisestä päätöksestä mutta luovuttaneensa sen jälkeen. Yhteydenpitorajoitukset koskivat myös Aueria.

Tytär sanoo, että kyseessä oli kova paikka myös hänen isovanhemmilleen, jotka saattoivat nähdä ainoastaan vanhinta tytärtä.

Tilanne oli hyvin tulehtunut. Tytär sanoo, että isovanhemmat valitsivat vanhimman tyttären ja äidin puolen. Sijaisperheen välit isovanhempiin katkesivat. Tytär sanoo, että ei tiedä kuitenkaan kaikkia yksityiskohtia, koska oli tapahtuma-aikaan vasta teini-ikäinen.

Fredman kysyy, onko tytär aiheuttanut sisaruksilleen viiltohaavoja.

– En ole.

Fredman kysyy, mitä mieltä vanhin tytär on väitteistä, joiden mukaan tämä olisi viillellyt nuorempia sisaruksiaan.

– Ne on valetta.

Fredman kysyy, kuinka paljon tytär uskoo lasten tienneen seksiin liittyvistä asioista.

Tytär sanoo, että ei ole altistunut lapsena millekään epäsopivalle. Hän sanoo, että perheessä katsottiin Sinkkuelämää-ohjelmaa, jonka hän sanoo olleen lapsille kenties sopimaton, mutta mitään sen hurjempaa hän ei muista nähneensä.

Fredman kysyy saatananpalvontaan liittyvistä asioista.

Perheen isä, Jukka S. Lahti, on syntynyt 6.6., ja tytär muistaa isän vitsailleen asialla, mutta mitään muuta saatananpalvontaan viittaavaa kuvastoa hän ei lapsuudestaan muista.

– Oletko joutunut kotonasi tai Jensin kotona seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi? Markku Fredman kysyy.

Tytär vastaa kieltävästi.

– Uskotko, että muistaisit, jos näin olisi tapahtunut.

Tytär vastaa myöntävästi.

Tytär muistelee tutkimuksia, joita hänelle tehtiin seksuaalirikosepäilyihin liittyen. Hänen mukaansa tilanne oli pelottava, epämiellyttävä ja traumaattinen.

Mitään merkkejä penetraatiosta ei löytynyt. Tytär sanoo, että tämä on itsestäänselvää.

Tytär sanoo kuulleensa, että hänen nuoremmat sisaruksensa olivat veneilemässä sijaisperheen kanssa kesällä eivätkä sen vuoksi voineet tavata äitiään. Tytär sanoo pitäneensä tätä kummallisena.

Auer pidätettiin seksuaalirikoksista epäiltynä syksyllä 2011.

– Se oli yksi mun elämän vaikeimmista syksyistä, tytär muistelee.

8.-luokkalainen tyttö haettiin koulusta kesken espanjantunnin. Tytär sanoo, että kaksi siviilipukuista poliisia haki hänet kuulusteluihin. He olivat jo vieneet hänen tietokoneensa.

Tytär joutui viikonlopuksi psykiatriselle osastolle. Tämän jälkeen hänet viettiin teini-ikäisille tarkoitettuun vastaanottokotiin kahdeksi viikoksi, eikä hän pystynyt omien sanojensa mukaan olemaan kehenkään yhteydessä.

– Mä olin ihan pyörällä päästäni. Mua syytettiin asioista. Äitiä syytettiin asioista. Se oli ihan hirveää, tytär sanoo.

Fredman kysyy, oliko tytär tietoinen siitä, mistä oli kyse.

– Mua syytettiin, että mä olisin osallistunut… tytär aloittaa, eikä saa heti jatkettua.

– Mua syytettiin, että mä olisin osallistunut mun oman isän murhaan 9-vuotiaana.

Fredman kysyy, muistaako tytär hetken, jolloin hänen äitinsä vapautui vankilasta. Tytär vastaa myöntävästi.

– Mä kuulin radiosta, kun olin vaarin kanssa autossa.

Tytär sanoo, että aluksi sovittiin siirtymäjaksosta, jonka päätteeksi hänen oli määrä muuttaa takaisin äitinsä luokse. Tytär sanoo odottaneensa äitinsä luokse muuttamista.

– Totta kai oli oletuksena, että myös sisarukseni muuttavat takaisin.

Tytär kertoo, että isovanhemmat olivat paljon hänen tukenaan. Puhuessaan isovanhemmistaan, häntä alkaa taas itkettää.

Hän sanoo puhuneensa sisarustensa tilanteesta myös isovanhempiensa kanssa. Myös isovanhemmat ikävöivät sisaruksia.

– Mä suren ikuisesti sitä, että sijaisvanhemmat estivät mun sisaruksia näkemästä vaaria, kun vaari oli vielä elossa, tytär sanoo itkuisena.

Tyttäreltä kysytään perheterapiasta. Hän kuvailee istuntojen olleen hirveitä, eikä pysty hetkeen jatkamaan puhumista.

– Musta tuntuu, että se oli paikka, johon mun oli pakko mennä, koska se oli ainoa mahdollisuus nähdä mun sisaruksia vielä. Mutta mun piti lähinnä olla siellä hiljaa ja kuunnella, kun mun sisarukset haukkuu mua, tytär kertoo ääni täristen.

Fredman kysyy, minkälaisia asioita sisarukset sanoivat hänestä.

– Sanottiin, että mun itku on tekoitkua. Että mä yritän vain manipuloida ihmisiä. Että ne pelkää mua, että mä oon paha ihminen.

Tytär sanoo kokeneensa, että terapeutti antoi kaiken tapahtua eikä puolustanut tytärtä lainkaan, vaikka tämä oli vasta lapsi.

Tytär näki sisaruksiaan seuraavan kerran vasta aikuisena.

Fredman kysyy, minkälaisista asioista tytär huomasi sisarustensa suhtautumisen vanhimpaan siskoon muuttuneen.

– Mä en valitettavasti muista. Mä muistan sen tunteen, tytär sanoo.

Fredman kysyy, mitä tytär muistaa vuoden 2010 isänpäivästä. Tytär oli isovanhempiensa luona, jossa paikalla olivat myös sijaisvanhemmat.

Sijaisisä oli alkanut puhua pahaa tyttärestä. Tytär sanoo sijaisisän syyttäneen häntä valehtelijaksi ja kiroilleen. Tytär sanoo, että isoäiti oli kauhuissaan siitä, miten sijaisisä saattoi puhua sillä tavalla lapselle. Tilanne kärjistyi niin pahaksi, että perhekotiin soitettiin, jotta tytärtä tultaisiin hakemaan isovanhempien luota takaisin perhekotiin.

Fredman kysyy, mitä ajatuksia tyttäressä herätti se, että hän ei enää pystynyt olemaan yhteydessä sisaruksiinsa.

Tytär on pitkään hiljaa ja alkaa itkeä.

– Tosi surullisia.

Tytär sanoo aistineensa jo viimeisillä kerroilla, kun tapasi sisaruksiaan perhekodissa ja perheterapiakäynneillä, että näissä oli tapahtunut jonkinlainen muutos ja että nämä olivat aiempaa etäisempiä häntä kohtaan.

Fredman kysyy, arveleeko tytär olleensa hankala lapsi. Tytär vastaa kieltävästi.

Tytär ei usko olleensa erityisen vaikea lapsi.

Fredman kysyy, oliko lapsilla sijaisperheessä jonkinlaisia kynttiläleikkejä. Tytär sanoo, että ei ollut sen ikäisenä edes sytyttänyt kynttilää.

Tytär kuvailee elämäänsä perhekodissa hyväksi. Omituisia sääntöjä ei ollut, hän sai nähdä ystäviään ja sai henkistä tukea perhekodin aikuisilta.

– Se oli aivan loistava paikka verrattuna sijaisperheeseen.

Tytär sanoo sijaisvanhempien tuoneen ja vieneen hänen sisaruksiaan tapaamaan häntä perhekotiin, mutta sijaisvanhemmat eivät varsinaisesti osallistuneet tapaamisiin.

– Tuntuu, että he vähän halveksivat sitä paikkaa ja mua, eikä ihan vähääkään, tytär sanoo.

Hän kuvailee sijaisvanhempien suhtautuneen häneen kylmästi ja välinpitämättömästi.

Tytär uskoo, että sisarusten tapaamiset loppuivat, kun sijaisvanhemmat eivät enää halunneet sisarusten enää tapaavan. Hän sanoo, että ei keksi mitään muuta syytä yhteydenpidon katkeamiseen. Tytär sanoo, että hänellä ei ollut mitään keinoa olla yhteydessä sisaruksiinsa, sillä vaikka hänellä oli puhelin, sisaruksilla ei ollut.

Hän sanoo pyytäneensä aina sosiaaliviranomaistapaamisissa, että saisi yhteyden sisaruksiinsa. Hän kertoo myös kirjoittaneensa heille kirjeen, mutta ei saanut yhteyttä.

Tytär sanoo, että hänen muistikuvansa ajasta, jolloin hän muutti perheestä pois, ovat hataria.

– Mun mielestä siellä oli sossu käymässä, ja mä sanoin, että haluan muuttaa pois.

Tytär sanoo, että hänellä oli kova tahto päästä perheestä pois.

Tytär sanoi uskovansa, että hänen sisaruksensa joko tottuvat sijaisperheen sääntöihin tai tulevat hänen perässään perhekotiin, jonne hän muutti sijaisperheen luota.

Tytär sanoo, että sisarukset olivat surullisia siitä, että vanhin sisko oli muuttamassa pois. Hän sanoo, että sisarusten käsitys kuitenkin oli, että he olisivat tiivisti yhteydessä toisiinsa.

Tytär sanoo olleensa selkeä silmätikku sijaisperheessä. Häntä kutsuttiin valehtelijaksi. Hän sanoo saattaneensa esimerkiksi itkeä ja saaneensa kuulla, että teeskentelee.

Tytär kertoo tapauksesta, jossa tyttären taskusta oli tippunut vahingossa hiekkaa sisälle. Sijaisvanhemmat väittivät hänen yrittävän tuhota talon parketin.

– Huutoa ja syyttelyä, tytär kuvailee seurauksia.

Tytär arvelee, että muutkin lapset saivat osakseen syyttelyä, mutta sanoo, että hän oli selkeä pääsyyllinen sijaisvanhempien mielestä.

Tytär sanoo oletuksen olleen, että heidän äitinsä todetaan syyttömäksi, jolloin lapset pääsisivät lopulta takaisin äitinsä luokse asumaan. Lapset olivat kuitenkin olleet jo maksimiajan vastaanottokodissa, joten suunnitelmissa oli sijoittaa lapset.

Tytär sanoo lasten olleen siinä vaiheessa siinä uskossa, että Auerin veljen perheen luona on hyvä olla, joten lapset toivoivat pääsevänsä sinne.

– Odotimme, että elämä olisi vapaampaa. Että se ei tuntuisi laitokselta vaan kotikodilta, hän sanoo.

Fredman kysyy, miten elämä sijaisvanhempien luona lähti käyntiin.

Tytär sanoo, että ihan aluksi kaikki vaikutti hyvältä. Tytär sanoo, että pian kävi kuitenkin ilmi, että perheessä vallitsivat tiukat säännöt. Tytär sanoo, että ei päässyt näkemään ystäviään, jotka asuivat kauempana. Tytär oli pyytänyt rahaa linja-automatkaa varten, mutta sitä ei hänelle annettu. Tytär muistelee sijaisisän heittäneen hänet kerran autolla näkemään ystäväänsä.

– Hän valitti, että en saa sotkea autoa.

Tytär kertoo perheen säännöistä: Kirjaston kirjojen alle piti laittaa sanomalehdet. Lapset eivät saaneet olla muualla kuin olohuoneessa ja yläkerrassa. Ruokakaapeilla tai jääkaapilla ei saanut käydä. Uima-altaaseen ei saanut mennä.

Tytär sanoo sääntöjen olleen outoja. Erityisesti kielto mennä ruokakaapille tai jääkaapille oli hänen mukaansa ikävä, sillä se toi hänen mieleensä ajat laitoksessa.

Tytär kertoo pelanneensa aiemmin veljensä kanssa yhdessä tietokonepelejä. Sijaisperheessä oli tyttären mukaan tietokone, mutta siinä ei saanut olla nettiä.

Tytär muistelee tapausta lapsuudestaan. Hän ja hänen veljensä pelasi Nintendo DS -käsikonsoleilla salaa huoneessaan sen jälkeen, kun lasten olisi pitänyt mennä nukkumaan. Sijaisvanhemmat saivat lapset tästä kuitenkin kiinni ja sijaisvanhemmat alkoivat tyttären mukaan huutamaan ja raivoamaan. Hän sanoo ymmärtävänsä, että nukkumaanmenoajan jälkeen ei pitäisi pelata, mutta hän sanoo sijaisvanhempien reaktion olleen suhteettoman suuri.

Tyttärellä ei ollut omaa kotiavainta.

Sijaisvanhemmat kielsivät myös pullojen keräämiseen. Hän sanoo keränneensä salaa pulloja ja ostaneensa pullorahoilla herkkuja. Hän jäi tästä kiinni, ja sijaisvanhemmat suuttuivat jälleen kohtuuttoman paljon.

Tytär asui sijaisperheessä vain muutaman kuukauden.

Tytär kuvailee lasten olleen surullisia ja peloissaan, kun heidän äitinsä pidätettiin ja lapset vietiin pienten lasten vastaanottokotiin.

– Muistan, että kysyin äidiltä, että kai me nähdään, ennen kuin olen aikuinen. Mä pelkäsin, mitä äidille tapahtuu, tytär kuvailee.

Hän muistelee käyneensä vankilassa perhetapaamisissa näkemässä äitiään.

Tytär kuvailee oloja vastaanottokodissa ankeiksi. Hän sanoo työntekijöiden tehneen hyvää työtä, mutta olosuhteet olivat kurjat.

– Se oli tosi vaikeaa, mutta tukeuduttiin toisiimme, tytär sanoo.

Tyttären mukaan sijoitus teki sisarusparvesta vielä entistäkin tiiviimmän joukon. Hän sanoo yrittäneensä lohduttaa sisaruksiaan.

Tytär sanoo olleensa äitinsä murhaepäilyn seurauksena poissa tolaltaan. Myös hän kävi kuulusteluissa, joita hän kuvaa traumaattisiksi.

Tyttäreltä kysytään, oliko Ihlellä kamera, jolla Ihle olisi ottanut kuvia. Tytär ei muista tällaista.

Tyttäreltä kysytään syytteistä, joiden mukaan tytär olisi tehnyt seksuaalisia tekoja Ihlen ja äitinsä kanssa. Tytär sanoo ykskantaan, että tämä ei pidä paikkaansa.

– Se on valetta.

Tytär kuvailee seuraavaksi peitepoliisi ”Seppoa”. Hän sanoo Sepon vaikuttaneen tasaiselta ihmiseltä.

Tytär muistelee Sepon kadonneen heidän elämästään samoihin aikoihin, kun Auer pidätettiin Jukka S. Lahden murhasta epäiltynä.